make it dark, like the night

Haluaisin aina kovasti ajatella että kaikki on vain suurta illuusiota, että minä en ole olemassa ja että kaikki se mitä pidän sisälläni olisi vain kuvitusta ja minä en oikeasti ajattelisi niin, minä en pitäisi mistään niistä ajatuksista mitä pitäisin sisälläni ja joista kirjoittaisin ylös päiväkirjoihin ja lehtien alareunoihin, ranteille ja nilkkoihin. Ja joskus se kaikki onnistuu, joskus minä olen niin elossa että asiat joita ajattelin joskus päiviä sitten tuntuvat oudoilta ja minä vieroksun niitä, enkä osaa haalia niitä omikseni. Ja sitten kaikki taas putoaa ja menee rikki, minun psyykkeeni hajoaa ja sirpaleita kaikkialla ja yritän päästä lähemmäksi jotta voisin kerätä mutta maa jalkojen alla muuttuu mustaksi vedeksi ja putoan. Niin, eikä sitten asioille voi enää tehdä mitään. En tiedä miten erotan asiat toisistaan koska kuvittelen kamalasti asioita, teen niistä aitoja niin pitkälle että uskon niihin itsekin kamalan kauan kunnes tulee näpäytys sormille ja ne muuttuvat punaisiksi.


Kaipaan niin aivan mielettömästi kamalasti talvea. Jäätyneitä puiden verisuonia maassa ja valkoisia, kuihtuneita oksia vasten taivasta kun horisontti pimenee ja edessä on vain polkuja loputtomiin metsiin. Vuorille ja niiden taakse, kauas merelle ja pidemmälle, syvemmälle eikä koskaan takaisin.